5. maaliskuuta 2014

Hampurilaissämpylät


Tänään teki mieli syödä jotain oikein mehevää ja maukasta, joten kokeilin toista kertaa leipoa itse hampurilaissämpylöitä! Halkaistujen sämpylöiden väliin kaiken perusmätön lisäksi paistoin maanmainioita Vege-Elviksen hampurilaispihvejä (resepti kirjasta Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville), parhaita soijarouhepihvejä joita olen keittiössäni paistellut! Tällä ohjeella hampparisämpylöitä tulee reilusti (vaikka pyörittelisi isojakin yksilöitä), mutta aterialta ylijääneet voi aivan hyvin pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Hampurilaissämpylät

1 ps kuivahiivaa
½ dl rypsiöljyä
5 dl vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 12 dl vehnäjauhoja

Voiteluun ja pinnalle
Vettä tai maitoa
Seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi noin 45 asteiseksi ja lisää siihen sokeri, suola ja öljy. Sekoita kuivahiiva pariin desilitraan vehnäjauhoja, lisää jauhoseos veteen ja vatkaa muutama minuutti. Lisää loput jauhot vähitellen samalla taikinaa vaivaten. Lisää tarvittaessa jauhoja ja vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla 30 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa hetki. Jaa taikina haluamaasi määrään paloja (itselläni oli niitä 14 kpl) ja muotoile paloista noin 10 cm halkaisijaltaan kokoisia lättyjä. Pistele lätyt haarukalla ja anna kohota liinan alla 30 minuuttia. Voitele sämpylät ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paista noin 10-12 minuuttia. 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti