6. huhtikuuta 2014

Rusinaleipää ja sitruunatäytteistä bostonia

Meille tuli vierailulle pienen poikamme serkku, joten päätin pyöräyttää vakioherkkuleipämme, sillä siinä on kaikkien pienten otusten rakastamia rusinoita! Leipä on ihanan makeaa ja rakenteeltaan aika tiivistä, etten sanoisi täyttävää, mutta pikkuvieraamme popsi leipää peräti kaksi siivua putkeen joten häneen se ainakin upposi! Ennen kaikkea tämä leipä jos mikä on nopeatekoinen! Resepti on vaatimattoman kokoelmani parhaasta leivontakirjasta, Kotileipurista!


Rusinaleipä (1 vuokaleipä)

3½ dl vehnäjauhoja
3 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
1 tl soodaa
2 dl rusinoita
3/4 dl fariinisokeria
½ dl vaaleaa siirappia tai leipäsiirappia
3 dl piimää tai maustamatonta jogurttia

Sekoita kummatkin jauhot, suola, sooda, rusinat ja fariinisokeri keskenään. Lisää siirappi ja piimä tai jogurtti ja sekoita varovaisesti massa tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun suorareunaiseen noin 1 litran vetoiseen leipävuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä leivinliinaan käärittynä. Leipä kannattaa tarjota paistotuoreena, mutta se säilyy leipälaatikossa 1-2 päivää.

-

Pääsiäisen ja onnistuneen vaniljabostonin kunniaksi halusin kokeilla myös sitruunakiisselillä täytettyä bostonia. Ohje on muuten sama kuin blogissani aiemmin, mutta tällä kertaa käytin koko taikinan kahteen bostoniin ja vaniljakiisselin sijaan keitinkin sitruunakiisseliä. Ennen rullaamista ripottelin väliin myös yhteensä 2 dl rusinoita (yhteen bostoniin siis 1 dl). Tässä myös sitruunakiisselin ohje!

Sitruunakiisseli

1 sitruunan raastettu kuori
2 dl vettä
3 rkl maissitärkkelystä
1 dl sokeria
0,5 dl sitruunamehua
2 kananmunankeltuaista
50 g huoneenlämpöistä voita

Sekoita kattilassa vesi, maissitärkkelys, sokeri ja sitruunan kuori. Kiehauta ja sekoittele, ja lisää mehu ja keltuaiset. Jäähdytä seosta hieman ja lisää sitten huoneenlämpöinen voi. Jäähdytä esimerkiksi jääkaapissa. Kiisseli jähmettyy lopullisesti uunin lämmössä

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti