8. toukokuuta 2014

Sitruunapikkuleivät

Äitienpäivä lähestyy ja vettä sataa, joten minulla oli kaksikin syytä leipoa jotain todella helppoa ja taatusti maukasta! Kirpsakka sitruunatahna antaa kunnon potkua perusmurotaikinalle. Tahnaa voi hyvin valmistaa isomman satsin ja säilyttää esimerkiksi 1 desilitran annospurkeissa jääkaapissa ja käyttää tarvittaessa esimerkiksi täytekakkuihin. Sitruunatahnaa eli lemon curdia tuli tehtyä ensikerran pääsiäisen aikoihin suklaiseen kakkuun, joten ohje löytyy alhaalta linkistä!


Sitruunapikkuleivät (2 pellillistä)

4½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
200 g voita
1-½ appelsiinin raastettu kuori
2 tl vaniljasokeria

Täytteeksi
1 dl sitruunatahnaa

Sekoita jauhoihin sokeri ja vaniljasokeri. Lisää appelsiinikuori ja jääkaappikylmä voi pieneksi kuutioituna ja nypi se ainesten joukkoon. Vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja laita kovettumaan jääkaappiin n. 1 tunniksi. Muotoile sitten taikinasta pieniä palloja ja asettele ne leivinpaperoiduille pelleille. Tee haarukalla painallus jokaisen pallon pinnalle ja sormenpäällä kuoppa jokaisen pikkuleivän keskelle. Lusikoi nokare sitruunatahnaa jokaiseen kuoppaan. Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia tai kunnes ne saavat hiukan väriä ja vaikuttavat kypsiltä. Pikkuleivät säilyvät rasiassa noin 1 viikon, mutta ne voi halutessaan myös pakastaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti