13. elokuuta 2014

Kaakaovuokapullat

Käsky kävi pullantekoon, joten leivoin pitkästä aikaa näitä Kodin kuvalehdestä joskus bongattuja kaakaovuokapullia! Pullista tulee todella meheviä ja täyttäviä, ja tilaajan mukaan tämäkin erä maistui suorastaan suussasulavalta! Pullat paistetaan muffinivuoissa, mutta voit halutessasi pyöritellä niistä perinteisen korvapuustin muotoisiakin. Vuoassa pullat vain nyt sattumoisin säilyttävät mehevyytensä paremmin, joten suosittelen niiden käyttöä... Pullat voi koristella oman halunsa mukaan esimerkiksi raesokerilla, suklaaströsseleillä tai -lastuilla, mutta mielestäni kaakaon tummaa makua taittaa hyvin tämä makea ja yksinkertainen tomusokerikuorrute! Pullataikinan voi halutessaan myös kohottaa yön yli jääkaapissa, mutta leivo se sitten kylmään maitoon ja peitä leivinliinan sijaan kelmulla.


Kaakaovuokapullat (1 pellillinen)

2,5 dl täysmaitoa
25 g  tuorehiivaa1 tl suolaa½ rkl kardemummaa1 dl sokerian. 7 dl vehnäjauhoja75 g voita

Täyte



100 g pehmeää voita
1-1½ dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta

Koristeluun
Tomusokeria
Vettä

Voi ja maito otetaan pari tuntia ennen leivontaa huoneenlämpöön. Maitoon liotetaan tuorehiiva, suola, sokeri ja kardemumma. Lisätään noin puolet jauhoista ja vatkataan jonkin aikaa. Loput jauhot lisätään vähitellen ja taikina vaivataan kimmoisaksi. Loppuvaiheilla lisätään sekaan vielä huoneenlämpöinen voi ja vaivataan vielä hetki. Taikinan annetaan kohota 30 minuuttia peitettynä. Sen jälkeen taikina kumotaan jauhotetulle tasolle ja kaulitaan suorakaiteen muotoiseksi. Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään ja levitetään kaulitun taikinan pinnalle. Taikina kääritään pitkältä sivulta rullalle ja rullasta leikataan 2-3 cm pituisia paloja, jotka asetetaan leikkuupinta ylöspäin muffinivuokiin. Jotta muffinivuoka pysyy kuosissaan, laita niitä muutama päällekkäin tai käytä muffinipeltiä tai silikonisia muffinivuokia apuna. Anna pullien kohota n. 20 minuuttia ja paista sitten 250 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Sekoita n. 1½ dl tomusokeria vähän vettä ja sekoita tasaiseksi. Anna pullien jäähtyä ja levitä sitten pinnalle tomusokerikuorrutetta. Pullat voidaan myös pakastaa, mutta kuorruta ne sitten vasta sulatuksen jälkeen. 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti