9. marraskuuta 2014

Isänpäivän suklaamacaronit (gluteeniton)

Olen odottanut innolla tätä hetkeä: macaron-leivosten valmistusta! Jo vuoden verran ellen jo kauemminkin olen miettinyt ja "opiskellut" asiaa, mutta olen ajatellut näiden leivosten olevan sen verran vaikeita, että odotan suosiolla poikani olevan vanhempi. Nyt kuitenkin isänpäivän kunniaksi päätin leipoa näitä suklaata rakastavalle isälleni, ja pistinkin kaiken nippelitietoni peliin! Varsinainen resepti on Linda Lomelinon uudesta Sweet food and photography -kirjasta, joka nimestään huolimatta olikin alkuperäiskielinen, eli ruotsiksi. No, mitäpä ei macaron-leivosten vuoksi tekisi! Jos olin kerran jo vuoden päivät mietiskellyt asiaa ja kahlannut ties mitä oppaita niin kyllä minä yhden ruotsalaisen reseptin handlaisin surkealla lukioruotsillani läpi. Macaron-leivoksissa moni asia voi mennä pieleen, mutta onnekseni ja isäni iloksi voin kertoa että nämä ensimmäiset onnistuivat kyllä ihan täydellisesti! En ole vielä mikään pursotuksen maailmanmestari, joten joistakin macaron-kuorista tuli muita muhkeampia, mutta mitäpä pienistä. Kun pursotus oli hoidettu kunnialla loppuun sain alkaa pelätä kuorien paistamista, ja tuijotinkin prosessia nenä uunin ikkunassa kiinni. Puolet satsista paistui himpun verran pidempään ja nämä kuoret irtosivat leivinpaperista leikiten, mutta ensimmäinen satsi piti irrottaa ohuella lastalla ja ne jäivät enemmän pehmeiksi pohjasta. Kun macaronit olivat täytettynä olleet jääkaapissa yön yli, en kuitenkaan enää erottanut näiden paistojen eroa, vaan kaikista oli tekeytynyt sileän pintakuorensa alla meheviä ja suussasulavia! Kuin pieniä mutakakkuja, kuului kommentti tänään. 

Ohjeeksi macaronien leipomisesta haaveileville voin sanoa kannattaa seurata ohjetta prikulleen ja olla tarkkana ainesten mittaamisen ja siivilöimisen kanssa. Erittäin olennaista on myös marengin vatkaaminen, joten kannattaakin katsoa vaikka netistä videoita siitä, kuinka jämäkäksi valkuaiset ja sokeri vatkataan. Itse käytin erikoishienoa sokeria tavallisen kidesokerin sijaan, mutta lieneekö tämä pelkkää pilkun viilaamista, eiköhän se ihan tavallisellakin sokerilla suju... Kiertoilmauunissa en uskaltanut näitä paistaa, sillä yleensä sillä asetuksella minun uunini polttaa osan ja jättää osan raa'aksi. Sen sijaan lämmitin uunin ala- ja ylälämmöllä hyvissä ajoin niin aivan tasaisesti paistuivat. Alkuperäisohjeessa macaron-kuorien pinnalle ripoteltiin merisuolahiutaleita. Varmasti pikku suolalisä tekisikin näistä entistä maukkaampia, mutta kyllä nämä olivat aivan ihastuttavia aivan tällaisenaankin!


Suklaamacaronit (noin 25-30 kpl)

110 g munanvalkuaista (n. 3 kpl)
100 g mantelijauhetta
185 g tomusokeria
15 g tummaa kaakaota
4 rkl kidesokeria
(1 rkl hiutalesuolaa)

Täyte
100 g tummaa suklaata (n. 70% kaakaopitoisuus)
1 dl vispikermaa
1 rkl voita

Leipomista edeltävänä päivänä erottele valkuaiset keltuaisista. Laita valkuaiset keskikokoiseen puhtaaseen ja kuivaan kulhoon ja peitä kelmulla. Jätä huoneenlämpöön seuraavaan päivään eli leipomiseen asti.
Leivinpaperoi kaksi peltiä. Leivinpaperi kannattaa leikata juuri sopivan kokoiseksi ja sen päälle voi vaikka asettaa kirjoja painoksi, jotta se pysyy mahdollisimman suorana. 
Seuraavana päivänä sekoita mantelijauhe, tomusokeri ja kaakao monitoimikoneessa. Jos mantelijauho on karheaa voit jauhaa tämän kuivien ainesten seoksen terällä varustetussa monitoimikoneessa. Siivilöi seos sitten kulhoon. Vispaa kananmunan valkuaiset ja lisää kidesokeri joukkoon vähitellen, ruokalusikallinen kerrallaan. Vispaa seosta kunnes se on paksua, muttei kuitenkaan yhtä jämäkkää kuin marenki. Sihtaa sitten kuivat ainekset joukkoon kahdessa erässä ja sekoita ne varovasti joukkoon esimerkiksi nuolijalla. Sekoita seosta niin ettei se ole liian löysää tai liian jämäkkää: voit testata seoksen koostumusta tiputtamalla pienen pisaran leivinpaperille. Jos pisaran huippu laskeutuu hetken päästä alas, seos on sopivaa. Siirrä seos pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla. Pursota leivinpaperille pieniä reilu 2 euron kokoisia kekoja. Pursotuksen jälkeen kopauta peltiä muutama kerta pöydän pintaa vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat häviävät. Anna pursotusten sitten levätä pelleillä noin yhden tunnin ajan - jos ripottelet macaron-kuorien pinnalle hiutalesuolaa, tee se noin 20 minuutin levon jälkeen ja anna pursotusten sitten olla vielä 40 minuuttia. Lämmitä uuni 150 asteeseen ja laita 1 pelti kerrallaan paistumaan uunin keskitasoon. Anna macaron-kuorien jäähtyä jonkin aikaa ja irrota ne sitten varovaisesti. 
Valmista suklaatäyte pilkkomalla suklaa pieniksi paloiksi. Lämmitä voita ja kermaa pienessä kattilassa melkein kiehumispisteeseen, ja kaada se sitten pilkotun suklaan päälle. Anna seoksen seistä muutama sekunti ja sekoita sitten kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Anna suklaatäytteen jäähtyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa, jos haluat nopeuttaa prosessia. Kun suklaa on jähmettynyt mutta vielä pursotettavaa, täytä pursotinpussi suklaalla ja pursota se puolille kuorista. Suklaan voi myös levittää, mutta macaron-kuoret ovat herkkiä rikkoutumaan, joten ole tarkkana! Täytetyt macaronit kannattaa siirtää ilmatiiviiseen rasiaan ja säilyttää jääkaapissa ainakin yhden vuorokauden ajan mehevöitymässä ennen tarjoilua! 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti