17. elokuuta 2015

Tuhti omenatäytekakku (vegaaninen)



Juhlistimme pienimuotoisesti kahden ihanan naisen (äitini ja hänen puolisonsa) syntymäpäivää, ja sainkin pitkästä aikaa täytekakkutilauksen! Tässä välissä ehdin oikeastaan leipoa kaksikin kakkua ystävilleni (suklaa-kinuskijuustokakun ja mustikka-valkosuklaajuustokakun), mutta kummallakaan kerralla en osannut joko ottaa tarpeeksi edustavia valokuvia tai muistanut ottaa kameraa esille alunalkaenkaan, höh! 
Tämä täyttävä ja näyttävä kakku pitää sisällään omenapiirakkamaisen kakkupohjan ja sekä sitruunaista margariinikreemiä että omenasosetta täytteenä. Kakku on kuorrutettu vaniljaisella margariinikreemillä ja koristeltu horsmilla, tujauksella vaniljaa ja kahdella kanelitangolla!  


Omenatäytekakku (22 cm halkaisijaltaan, noin 12 palaa)

Kakkupohja
3 omenaa kuorittuna, kota poistettuna ja pieneksi kuutioituna
2 rkl margariinia 
0,5 dl muscovadosokeria
1 tl kanelia
1/8 tl muskottipähkinää
ripaus inkivääriä

3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1 dl muscovadosokeria, fariinisokeria tai kookossokeria
3 vegaanista "kananmunaa" (3 rkl chia-siemeniä + 9 rkl vettä)
0,5 dl rypsiöljyä tai margariinia tai kookosöljyä sulatettuna

Täyte
215 g huoneenlämpöistä margariinia
260 g tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
3/4 tl omenaviinietikkaa
3/4 tl vaniljauutetta 
ripaus suolaa
1 sitruunan raastettu kuori

2 dl itsetehtyä omenasosetta

Kuorrute ja pursotukset
215 g huoneenlämpöistä margariinia
260 g tomusokeria
1 rkl mantelimaitoa tai muuta kasvimaitoa
3/4 tl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
1 vaniljatanko tai vaniljaa myllystä

Koristeluun 
Horsman kukkia 
Vaniljaa myllystä
Kanelitankoja



Ensimmäiseksi laita margariini, mausteet ja muscovadosokeri kattilaan lämpenemään. Lisää joukkoon pienet omenakuutiot kun margariini on sulanut. Keitä miedolla lämmöllä kunnes omenat ovat hieman pehmenneet. Siirrä kattila syrjään ja anna seoksen jäähtyä.

Kakkupohjaa varten voitele tai vuoraa leivinpaperilla halkaisijaltaan kaksi 22 cm kakkuvuokaa. Jauha chia-siemenet jauhoksi ja lisää vesi niiden joukkoon esimerkiksi lasissa. Anna seoksen turvota 5 minuuttia. Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Sekoita "kananmunat", öljy ja sokeri isossa kulhossa. Sekoita erikseen keskenään kuivat aineet. Lisää kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita varovaisesti sekaisin. Lisää joukkoon lopuksi jäähtynyt omenakuutioseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada puolet taikinasta toiseen vuokaan ja puolet toiseen. Paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia tai kunnes kakkupohjiin tökättyyn veitseen ei enää tartu taikinaa. Anna jäähtyä hetki ja irrota vuoistaan, anna jäähtyä ritilällä kokonaan. 

Taustalla näkyvät siskon leipomat whoopie piet, tietenkin vegaanisena myös!

Täyttämistä varten vatkaa huoneenlämpöinen margariini pehmeäksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja vatkaa kunnes seos on tasaista. Lisää joukkoon loput ainesosat sitruunankuorta lukuunottamatta ja vatkaa noin 5 minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa ja notkeaa. Lisää lopuksi sitruunankuori ja vatkaa sekaisin. Halkaise kakkupohjat kahtia ja täytä kakku niin, että levität ensin omenasosetta kerroksen ja sen päälle sitruunakreemiä. Levitä viimeisen kakkupohjan päälle ohuelti omenasosetta myös. Peitä kakku ja laita jääkaappiin tekeytymään ellet kuorruta sitä samantien.

Valmista kuorrute samalla tavalla kuin täytekin, paitsi että sitruunan tilalle laitat vaniljaa. Kuorruta kakun pinta mahdollisimman tasaiseksi (mikä voi olla vaikeaa omenaisen kakkupohjan takia!), tarvittaessa useampi kerros. Laita välillä kakku jääkaappiin jähmettymään, jotta kreemikerros pysyy paremmin paikallaan. Pursota lopusta kreemistä reunukset ja ruusukkeet kakun pinnalle. Koristele kakku juuri ennen tarjoilua syötävillä kukilla, vaniljalla ja kanelitangoilla.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti