25. huhtikuuta 2016

Suklaiset marenkileivokset




Olen viime aikoina poukkoillut koulun ja työn välillä ja kotileipurointi on jäänyt vähemmälle. Syntymäpäivät ovat kuitenkin aina hyvä syy nousta horroksesta sorvin ääreen ja päätinkin leipoa jotain spesiaalia juhlapäivän kunniaksi. Päivänsankarina oli oma aviomieheni, jonka tiedän varsin hyvin arvostavan suklaisia herkkuja. Hyllyssäni on sattumoisin muutamia suklaaleivontaa käsitteleviä opuksia (muun muassa Mmm... Suklaa, Haluan suklaata!, Ihana suklaa...) ja pläräsin ne kaikki läpi sopivaa reseptiä etsien. Halusin valmistaa pitkästä aikaa jotain pikkaisen tyylikkäämpää ja herkuksi valikoituikin viimeisenä mainitusta kirjasta poimittu suklaamarenkileivos, jossa rapeaksi paistetut marengit on täytetty kermavaahdolla ja ihanan suklaisilla moussekiekoilla. En oikein tiennyt mitä odottaa tämän leivoksen makumaailmalta koska en ole valmistanut mitään vastaavaa aiemmin, mutta on kyllä pakkoa sanoa että tämä on yksi parhaista herkuista ikinä! Olisin varmaan helposti voinut syödä kaikki kahdeksan kappaletta yksin, mutta onneksi muitakin syöjiä oli matkassa... Mousse toi tähän juuri sopivasti täyteläistä suklaan makua ja rapsakka marenki suli suussa. Nämä leivokset ovat varsin täyttäviä, mutta niistä voisi helposti valmistaa myös vaikka puolta pienempiä suupaloja. 


Suklaiset marenkileivokset (8 kpl)

Marengit
130 g valkuaisia (n. 4 kpl)
200 g hienoa sokeria 
15 g kaakaojauhetta
1 g vaniljasokeria

Suklaamoussetäyte
8 g liivatejauhetta
40 g kylmää vettä
165 g maitoa
3 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna 
90 g hienoa sokeria
15 g kaakaojauhetta
60 g tummaa suklaata
ripaus suolaa
100 g kuohukermaa 

Lisäksi
Kuohukermaa
Tummaa suklaata
Mansikoita
Tomusokeria ja kaakaojauhetta hunnutukseen

Marenkeja varten vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen joukkoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Sihtaa joukkoon kaakaojauhe ja vaniljasokeri ja sekoita nuolijalla varovasti sekaisin. Pursota kumpaisellekin pellille halkaisijaltaan noin 7cm kokoisia kiekkoja. Jätä kiekkojen väliin noin 1 cm leviämisvaraa. Jos marenkia jää yli voit pursottaa sen pitkäksi yhtenäiseksi viivaksi ja katkoa/leikata koristeiksi (kuten kuvassa). Napauta peltejä pöytää vasten muutaman kerran jotta isommat ilmakuplat marenkikiekoista häviäisivät. Paista marenkeja 120 asteisessa uunissa 1-1½ tuntia tai kunnes ne ovat rapeita. Anna jäähtyä ja säilytä huoneenlämmössä täyttämiseen asti.

Suklaamoussetäytettä varten laita liivatejauhe likoamaan pieneen kulhoon kylmään veteen viideksi minuutiksi. Laita kulho sitten kuuman veden ylle jotta liivate liukeaa.  Lämmitä maito kattilassa kiehumispisteeseen. Vispaa kuumuutta kestävässä kulhossa keltuaiset, kaakaojauhe ja 75 g sokerista sekaisin. Kaada kiehahtanut maito koko ajan sekoittaen keltuaisseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos sitten takaisin kattilaan ja kuumenna alhaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua. Älä anna kiehahtaa. Ota kattila levyltä ja sekoita joukkoon suklaa ja liuennut liivate. Vatkaa valkuaiset, loppu sokeri ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto 
suklaaseoksen joukkoon. Viilennä seos esimerkiksi laittamalla kulho kylmävesihauteeseen. Kun seos alkaa jähmettyä, sekoita joukkoon pehmeäksi vatkattu kuohukerma. Kaada suklaamousse jähmettymään leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itse käytin pyöreää korkeareunaista tarjotinta). Tärkeintä on että astia on pinta-alaltaan sen kokoinen että saat otettua siitä pyöreällä muotilla kahdeksan halkaisijaltaan 7cm palaa.

Jähmetä mousse vuoassaan jääkaapissa vähintään pari tuntia. Kumoa se sitten esimerkiksi voipaperin päälle. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja kokoa leivokset niin, että levität kermavaahtoa yhdelle marenkipohjalle. Ota muotilla moussesta pyöreä pala ja siirrä se esimerkiksi raapan tai lastan avulla vaahdon päälle. Levitä myös toiselle marenkipohjalle kermavaahtoa ja aseta se moussepalan päälle. Toista sama kaikkien marenkipohjien kohdalla kunnes sinulla on kasassa kahdeksan leivosta. Koristele leivokset haluamallasi tavalla. Itse sihtasin kaakaojauhetta jokaisen leivoksen päälle ja koristelin ne mansikoilla ja suklaakoristeilla.

2 kommenttia :